Noilla spekseillä käypä hoito -suositus sanoo, että rinnan poiston lisäksi ei tarvita liitännäishoitoja. Niinpä syöpähistoriani tämän syövän osalta kesti vain kuusi viikkoa. Ajatuksiani noiden kuuden viikon ajalta voi kuunnella Audioboossa Mun syöpäni. Upotin juttelut myös tämän merkinnän loppuun.
Newsweek julkisti sairastellessani tutkimuksen, jonka mukaan Suomi on maailman paras maa. Terveydenhuolto ei ihan korkeimpia pisteitä saanut, mutta silti: Suomi on maailman paras maa sairastua rintasyöpään. Olen onnellinen suomalainen veronmaksaja ja kiitän siitä, että meillä kaikki 50 - 69-vuotiaat naiset kutsutaan seulontamammografiaan, muuten ei kalttaiseni omaan terveyteensä hultteimesti suhtautunut olisi ikinä saanut aikaiseksi varata tarkastusaikaa.
Siitäkin kiitän, että asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta Suomessa voi luottaa saavansa parasta mahdollista hoitoa.
Sitten vielä pari sanaa lobulaarisesta rintasyövästä. Puoli internettiä suomeksi ja englanniksi kierrettyäni olen saanut sen käsityksen, että:
- Lobulaarista, rintarauhasesta alkavaa syöpää sairastaa n. 5% - 15% kaikista rintasyöpäpotilaista
- Useimpien lähteiden mukaan se näkyy erityisen huonosti mammografiassa ja melko heikosti myös ultraäänellä.
- Luotettavimpana tutkimuksena pidetään magneettikuvausta, josta tosin varoitetaan, että kuvissa voi näkyä myös hyvänlaatuista aktiviteettia, jota on mahdotonta erottaa syövän aiheuttamasta aktiviteetista.
- Lobulaarinen rintasyöpä kasvaa rintarauhasliuskojen väliin hennoiksi jonomaisiksi rakenteiksi eikä tunnu möykkynä, kun rintaa tunnustellaan (ennen kuin tosi isona).
- Kainaloimusolmukkeet ovat lobulaarisessa hiukan duktaalista (=tiehyestä alkavaa) useammin "false negative", eli näyttävät puhtailta, vaikkeivät olekaan.
- Sen sanotaan myös esiintyvän hiukan useammin molemmissa rinnoissa.
- Lobulaarinen on useimmiten estrogeenin ja progesteronin suhteen positiivinen ja HER2-negatiivinen, eli ei yleensä kovin ärhäkkä.
Magneettikuva sen sijaan näki "liian paljon", mutta hyvä niin, sillä multifocaalia syöpää (=monta pesäkettä) epäiltäessä minun ei tarvinnut itse pähkäillä, haluanko osapoiston, vai viedäänkö koko rinta. Kun kaikki otettiin, en lopulta tarvinnut edes liitännäissädehoitoa. Vielä ei tietenkään tiedä, perustuuko minun optimistinen jatkohoidottomuuteni mahdollisesti "false negative" -imusolmukkeisiin. Sitäkään ei tiedä, kehittyykö toiseen rintaani syöpä ja huomataanko se ajoissa mammografiassa. Agressiivisen hoidon sijasta kestän kuitenkin mieluummin tuota pikkiriikkistä epätietoisuutta. Se tosin johtuu elämäntilanteestani: tällä iällä on varaa olla mukavuudenhaluinen ja olla miettimättä tulevien vuosien eliniän odotetta. Toista on nuorena!
Se tässä taudissa onkin pirullisinta: ennuste on huonoin niillä, joilla olisi eniten syytä selviytyä! Olen viime viikkoina itkenyt aivan liian monen pienten lasten äidin rintasyöpätarinan äärellä. Teille toivon sydämestäni kaikkea hyvää!
Armoajatukset ovat mielessäni nyt sen verran päällimmäisinä, että haluan loppuun linkata Kari Tikan säveltämään Armolauluun, joka on soinut perhejuhlissamme siitä lähtien, kun Esa Ruuttunen sen siskon häissä lauloi joulukuussa 1981. Vaikka sanat ovat raamatusta, on laulu kelvannut myös perheen kirkottomille.